 |
 |
|
|
 |
Itkuvirsi |
|
Pennut ovat lähteneet, kaikki, joka ikinen, paitsi
MuuMuu, joka jäi kotiin lohduttamaan meitä. Puurojuhlat vaihtuvat
hujauksessa puhelimen ja sähköpostin kyttäykseen. Kasvattaminen
on tosi hauskaa, kannattaa toki kokeilla. Tai sitten vaan repikää
sydän verisenä rinnasta ulos. Älkää kasvattiperheet
kauhistuko. Lohtua tuovat ennen kaikkea uudet, innokkaat perheet, johon
pennut lähtevät ja tieto siitä, että hattiwateilla on
kaikki hyvin.
Itsesääli sikseen ja pentuihin. Ennen luovutusta
hattarat kävivät kimppatarkastuksessa Ilomantsissa. Kaikki todettiin
hyväsydämisiksi ja potriksi pallopäiksi. Sääli
vaan, että pennut olivat poissa kotoa ruoka-aikana: Pippumuori pyydysti
pihalla rastaan ja toi sen pentulaan, mutta ruokailijat puuttuivat. Mistään-mitään-tajuamattomat
ihmiset korjasivat Pippurin ihan pätevän menu-ehdotuksen roskikseen
ja ruokalista pysyi tavanomaisena ja sulattomana.
Osman tapauksessa luovutuspäivä osui nappiin.
Pentuvaltakunnan rajat kutistuivat valkosukkaisten kiipeilytassujen tohkeessa.
Pieni Tervapiru kekkaloi luovutuspäivän aamuna pentu-aitauksen
pahvilaatikkoaidalla, ilmeisen tyytyväisenä saavutuksestaan.
Pentula vaihtui saareen Savossa. Osmaa onnisti: se löysi heti duunia
järventyhjentäjänä. Ikävä kyllä, vaativa
projekti keskeytyi, kun Merja Iki-Wanhoineen toi Osman kotikäynnille
Öllölään ja suuntasikin sitten saaren sijasta Ouluun.
Suloinen Humala lähti Kiteelle syrjäyttämään
Nightwishin Tarja Turusen Kiteen äänenä. "Oprilla"
pyyhkii hyvin. Kaunokki on uusien ihmistensä silmäterä.
Päikkärit maistuvat isännän vieressä ja puutarhatyötkin
sujuisivat, jos emäntä vain huolisi apua.
Onni Ukko lähti kauas, yöjunalla Naantaliin. Siellä pörrikkä
pitää maatiaiskanoja jöössä, nauttii vesileikeistä
ja huomiosta.
Kotiin jäi MuuMuu Muukkeli, josta on tullut reissueläin.
Muu on mukana kaikkialla: kaupunkireissulla, sisarustapaamisella ja Öllölän
rantakalajuhlilla.
Tähän päättyy pentuhautomo kolmonen.
Pyydämme anteeksi hidasta päivitystä ja sairastamastamme
pentuero-ahdistuksesta johtuvia kummia viboja. Puhuripeikot aloittavat
nyt pentuhautomon kakkosen pentujen ihmisväen ahdistelun luonne-esittelyjen
ja kuvien toivossa.
Kiitokset kaikille, ennen kaikkea uusille kasvattiperheille.
Olkaa yhteyksissä ja muistakaa meitä, olkaa
niin kilttejä.
Opri, Osma ja Onni Ukko: olkaa kaikkeen puuttuvia, kaikessa
mukana riehuvia maailmannapoja.
|
 |